Verkkoauttamisessa ei ole kyse avun antamisesta

Nuorten elämän ongelmiin on tarjolla monenlaista apua matalan kynnyksen walk inneistä erikoissairaanhoitoon. Tästä huolimatta 45 prosenttia nuorista kokee, ettei saa apua huoliinsa keneltäkään. (Lähde: Onks tää normaalia? -huolitestin yli 10 000 täyttäjää vuonna 2018)

Aikuiselta apua huoliinsa kokee saavansa vain 22 prosenttia nuorista. Nuorten ja apua tarjoavien aikuisten välillä on Grand Canyon.

Tuleeko mieleen, että ovatpas nuoret tomppeleita, kun eivät ymmärrä hölkäsenpöläystä avusta, jota heille niin auliisti tarjotaan? Juttelevat vain murheistaan kavereiden kesken.

Tämä on tietysti bullshittiä. Nuoret ovat älykkäitä ja osaavat tehdä fiksuja valintoja. Se, että joku myy,  ei vain automaattisesti tarkoita automaattisesti sitä, että joku toinen ostaa.

Ihmiset vihaavat sitä, kun heille myydään, mutta rakastavat ostamista.

Auttamisessakaan ei ole kyse avun tarjoamisesta. Siinä on kyse avun saamisesta. 

Verkossa fokus avun saamiseen vain korostuu. Internet on mulle-kaikki-nyt-heti -maailma, jossa halutaan apua - ei asioida auttamispalvelussa.

Yleensäkään netissä ei haluta asioida missään. Asioiden pitää vain.. tapahtua!

 

Mitä avun saantiin keskittyminen avun tarjoamisen sijaan sitten tarkoittaa?

Verkkoon tehtävää auttamista ei voi lähteä rakentamaan siltä pohjalta, että se sopii organisaation nykytoimintaan. Ainakin alkuvaiheessa moiset rajoitteet on hyvä unohtaa.

Fokus tulee olla nuoren tavassa saada apua. Vasta tämän peruspilarin määrityttyä aletaan varovaisesti miettimään palvelun toteutettavuutta.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi perinteisen vastaanoton muuttamista verkkovastaanotoksi, työvuoroa virka-ajan ulkopuolella sekä työskentelyä kotoa viestien, chatin tai videoyhteyden kautta. Arvaat varmaan, että tällainen työnmuokkaaminen ei ole ongelmatonta.

 Työkulttuurissa peruspilarin muuttaminen aiheuttaa peruskilarin.

 Kymmenen tällaisen projektin kokemuksella voin todeta, että turpaan tulee tasaisin väliajoin. Yritetään siitä huolimatta aina kaatua eteenpäin. Muutoksia ei tule, ellei niitä tehdä.

 

Mistä verkkoauttaja sitten tietää onnistuneensa rakentamaan jotain asiakkaalle sopivaa?

 Sangen usein verkkoauttajan chat-keskustelu alkaa..

"Vanhempia ei kiinnosta, opettaja on mulkku ja terkkarille en uskalla mennä, kun en tiedä mitä ilmoituksia se tekee. Tulin sitten tänne chattiin."

Ennen lähtöään nuori päättää keskustelun vuolaisiin kiitoksiin.

Verkkoauttaja tietää onnistuneensa nuoren kommenteista. Jos nuori on saanut apua hänelle sopivalla tavalla, hän todennäköisesti kiittää siitä.